EU:n lainsäädäntökevät etenee kohti loppuaan – on aika kääntää katse tulevaan

EU:n lainsäädäntökevät etenee kohti loppuaan – on aika kääntää katse tulevaan

4.4.2024

EU-puheenjohtajamaa Belgialla on ollut kiireinen alkuvuosi eri lainsäädäntöprosessien loppuunsaattamisessa, sillä maa peri edelliseltä puheenjohtajalta Espanjalta noin 150 keskeneräistä lainsäädäntökokonaisuutta. Aikaa on vain huhtikuuhun saakka, sillä silloin pidetään Euroopan parlamentin viimeinen täysistunto ennen vaalitaukoa.

Toista kautta komission puheenjohtajana havitteleva Ursula von der Leyen puolestaan on kaikessa hiljaisuudessa päättänyt hyllyttää useita komission agendalla olleita epäsuosituiksi arvioituja aloitteita koskien mm. maatalouden torjunta-aineita, kestäviä ruokajärjestelmiä sekä alkoholituotteiden tuoteselosteita ja savutonta ympäristöä.

Mitä kuuluu keskeisille lainsäädäntökokonaisuuksille?

Useita keskeisiä lainsäädäntökokonaisuuksia on viime aikoina saatu maaliin. Euroopan parlamentti hyväksyi ennallistamisasetuksesta kolmikantaneuvotteluissa saavutetun sovun täysistunnossaan 27. helmikuuta keskustaoikeistolaisen EPP:n ja laitaoikeiston vastustuksesta huolimatta. EU:n neuvoston täytyy vielä hyväksyä neuvottelutulos omalta osaltaan ennen asetuksen voimaanastumista.

Nettonollateollisuusasetuksesta saavutettiin poliittinen sopu helmikuun alkupuolella. Parlamentti äänestänee sovun lopullisesta hyväksymisestä täysistunnossaan 10.–11. huhtikuuta. Neuvoston hyväksymisaikataulusta ei kirjoitushetkellä ole tarkempaa tietoa. Asetuksen sisältämistä nettonollateollisuuslaaksoista ja -akatemioista kerrotaan lisää tässä uutiskirjeessä.

Neuvostossa hyväksyttiin 28. helmikuuta EU:n monivuotisen rahoituskehyksen 2021–2027 puolivälitarkastelu. Rahoituskehyksen painotuksia päivitettiin 64,6 miljardilla eurolla suuntaamalla lisärahoitusta mm. Ukrainan tukemiseen, maahanmuuttoon ja rajojen hallintaan sekä Euroopan puolustusrahastolle.

Uuden lainsäädännön osalta vuosi 2024 on hiljaista aikaa, mutta tulevaan ohjelmakauteen ennakkovaikuttamisessa tulee olla aktiivinen tänä vuonna!

Koheesiopolitiikan osalta tulossa tänä keväänä:


TKI-politiikan kevät:

  • Horisontti 2020 -ohjelman loppuarviointi julkaistiin 29. tammikuuta
  • EU:n tutkimus- ja innovaatiopäivät järjestetään 20.–21.3.
  • Horisontti Eurooppa -ohjelman strateginen suunnitelma 2025–2027 julkaistaneen maaliskuun loppuun mennessä
  • Komission valkoinen kirja (White Paper) kaksikäyttöteknologioiden sisällyttämisestä TKI-puiteohjelmaan; julkinen kuuleminen avoinna 30.4. saakka
  • Eurooppalaisen tutkimusalueen ja innovoinnin komitean (ERAC) lausunto tulevasta FP10-puiteohjelmasta kesäkuun loppuun mennessä

 

 

WFEO toivottaa kaikille lukijoille ennakkovaikuttamisen täyteistä ja aurinkoista kevättä!

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle